Kemianluokka Gadolin järjestää monipuolista toimintaa kemian oppimisen, opetuksen ja kiinnostavuuden tueksi. Toimintamme pääkohderyhmä ovat lapset, nuoret ja heidän opettajansa. Tarjoamme monipuoliset toimintamallit eri ikäluokkien kemian oppimisen ja harrastuneisuuden tueksi.
Ydintoimintomme ovat toiminnalliset oppilasvierailut, joita järjestetään lukukausien aikana arkipäivisin. Harrastuneisuuden tueksi järjestämme tiedekerhoja ja Gadolin-klubeja sekä olemme mukana kesäleiritoiminnassa. Lisäksi osallistumme useisiin eri kohdeyleisöille suunnattujen tapahtumien ja kilpailuiden järjestämiseen, seminaareihin sekä opettajien täydennyskoulutuksen järjestämiseen. Toimintamme perustuu yhteistyöhön kemian aineenopettajankoulutuksen, kemian laitoksen, yritysten, pedagogisten järjestöjen, laitevalmistajien sekä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja uusia työohjeita yhdessä yhteistyötahojemme kanssa. Tutustu toimintaamme ja tule mukaan!
Yksi vierailu Kemianluokka Gadolinissa voi kestää 1-8 h ja sisältää kokeellista laboratoriotyöskentelyä, tietokonemallinnusta ja kemian tutkimuslaboratoriovierailuita kemian laitoksen eri tutkimuslaboratorioihin. Lisäksi on mahdollista varata oppilaille suunnattu yleisesitys, jossa käsitellään kemian oppimiseen motivointia, opiskelu- ja työmahdollisuuksia.
Opettaja voi varata vierailun nettisivujemme kautta ja sopia sen jälkeen sähköpostitse vierailun tarkemmasta sisällöstä koordinaattorin ja ohjaajien kanssa.
Lukiolaisille ja ammattikoululaisille suunnattuja Gadolin-klubeja järjestetään Kemian laitoksella ja yritysten/tutkimuslaitosten tiloissa. Gadolin-klubeissa kemian alan asiantuntijat kertovat kemiasta, omasta työstään ja kemian alasta vuorovaikutteisten luentojen, demojen ja pienten kokeellisten osuuksien tukemina. Gadolin-klubit kestävät kaksi tuntia. Gadolin-klubit videoidaan suorina ja ne voi katsoa jälkikäteen tallenteina. Paikalle voi tulla yksin tai ryhmän kanssa.
Kun raportoit kuuden kemian Gadolin-klubin annin, saat yhden opintopisteen aloittaessasi opinnot Helsingin yliopiston kemian laitoksella. Kaksisivuinen raportti tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen luma-keskus[at]helsinki.fi.
Tutustu Gadolin-klubi tarjontaamme LUMA Sanomien tapahtumakalenterissa ja ilmoittaudu mukaan.
Tiedekerhoja järjestetään 1.-3.-luokkalaisille ja 4.-6.-luokkalaisille. Kerhot kokoontuvat viisi kertaa kahden tunnin ajaksi.
Tiedekerhoa ohjaavat innostuneet ja taitavat kemian aineenopettajaopiskelijat. Tiedekerhossa päästään kokeilemaan erilaisia kokeellisia töitä, joissa pohditaan ilmiöitä ja tutkitaan aineiden ominaisuuksia. Kemia on hauskaa, mutta tieteellistä. Tarkoitus on oppia ja saada iloa uusista oivalluksista!
Kevään 2012 kerhoihin ilmoittautuminen alkaa 1.2.2012.
Kemianluokka Gadolin tarjoaa mahdollisuuden viettää tiedepainotteiset tutkimussyntymäivät aidossa laboratoriossa.
Syntymäpäivät suunnitellaan syntymäpäiväsankarin iän ja toivotun teeman mukaisesti. Syntymäpäiville suunnitellaan toiveiden mukaan kokeellista työskentelyä laboratoriossa, molekyylien mallintamista tietokoneella ja/tai kierros Kumpulan kampuksella. Syntymäpäivillä opitaan uutta ja oivalletaan kemiaa yhdessä ystävien kanssa.
Tutustu syntymäpäivien vietto mahdollisuuksiin ja ota yhteyttä!
Kemianluokka Gadolinin opetuksen teemat ovat Arkipäivän kemia, Energia, Materiaalikemia, Vihreä kemia ja uusimpana Ihminen, terveys ja hyvinvointi. Kemianluokka Gadolin kehittää jatkuvasti uusia kokeellisia töitä yhteistyössä yliopiston tutkijoiden, kemian alan yritysten asiantuntijoiden, laitevalmistajien asiantuntijoiden, kemian opettajien ja kemian aineen opettajaopiskelijoiden sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Ideoita töihin otetaan ilomielin vastaan kaikilta yhteistyötahoilta, tutkijoilta, opettajilta ja opiskelijoilta.
Lähetäthän ideasi osoitteeseen kemianluokka[at]helsinki.fi.
Kemianluokka Gadolinista voi hakea lainaan työsalkkuja, joista löytyy välineet n.30 oppilaan oppilastyöhön. Salkkujen tarkoituksena on motivoida oppilaita kemiaan ja monipuolistaa kouluissa tehtäviä kokeellisia oppilastöitä. Salkut sisältävät välineet, kemikaalit, suojavarusteet ja ohjeet töiden tekemiseen. Salkkujen lainaus on ilmaista ja laina-aika 2 viikkoa.
Kemianluokka Gadolin osallistuu aineenopettajien koulutukseen ja opettajien täydennyskoulutukseen. Kemian opettajankoulutusyksikkö tekee tiivistä yhteistyötä Kemianluokka Gadolinin kanssa. Aineenopettajaopettajat tekevät kursseilla ohjattuja ohjauksia Kemianluokka Gadolinissa Kokeellisuus kemian opetuksessa 1 ja 2 sekä Mallit ja visualisointi kemian opetuksessa -kursseilla.
Kokeellisuusiltapäivät opettajille Kemianluokka Gadolinissa >
Kemianluokka Gadolin osallistuu erilaisiin tutkijoille, opettajille, oppilaille ja avoimelle yleisölle suunnattuihin tapahtumiin. Kemianluokka Gadolin pyrkii vaikuttamaan kemiakuvaan positiivisella tavalla ja saamaan kemian opetukselle näkyvyyttä eri tapahtumissa ja mediassa.
Järjestämme toiminnallisia työpajoja eri kohderyhmille, Tieteen Palo -demoshown tilaisuuksien alkuun, luentoja, teemapäiviä ja yhteistyötapahtumia eri tahojen kanssa. Tiedot tapahtumistamme löydät kalenteristamme ja LUMA Sanomien tapahtumakalenterista.
Kemianluokka Gadolinin tapahtumakalenteri >
LUMA Sanomien tapahtumakalenteri >
Oletko kiinnostunut järjestämään yhteistyötapahtuman kanssamme? Ota yhteyttä.
Koordinaattori Marja Happonen
A. I. Virtasen aukio 1 (PL 55)
00014 Helsingin yliopisto
Gsm: 050 415 0633
Sähköposti: marja.happonen[at]helsinki.fi
Kemianluokka Gadolin on mukana kemian opetuksen kehittämisessä. Kemianluokka Gadolinin vierailuista kerätään jatkuvasti palautetta, jonka avulla kehitetään toimintaa ja kemianopetusta eteenpäin. Kemianluokka Gadolin tekee yhteistyötä gradu ja väitöskirjatyöntekijöiden kanssa, sekä tutkii kemianopetusta eri näkökulmista. Kemianluokka Gadolin toimiikin hyvänä tutkimuksen teon tukena Helsingin Yliopiston Kemian opetuksen keskukselle.
Kemianluokka Gadolin tekee monipuolista yhteistyötä eri yhteistyötahojen kanssa. Yhteistyö perustuu yhteisiin tavoitteisiin, joita ovat: tukea kemian oppimista ja opetusta, lisätä kemian kiinnostavuutta, kasvattaa tietoisuutta kemian alan laajasta kentästä, tarjota tietoa kemian alan opinnoista ja uravaihtoehdoista sekä antaa elämyksiä kemian oppimisesta.
Teemme yhteistyötä eri opetuksen keskusten, opetuksen alan järjestöjen ja opetuksen asiantuntijoiden kanssa opetuksen kehittämiseksi ja opettajankoulutuksen tukemiseksi.
Yhteistyö yritysten ja laitevalmistajien kanssa on monipuolista ja tukee yhteisiä tavoitteita. Yhteistyökumppanit tukevat yhteistyöllään tulevaisuuden kemian osaamista osana yhteiskunnallista vuorovaikutustaan ja yhteiskuntavastuutaan. Kemianluokka Gadolin tarjoaa yhteistyökumppaneilleen erilaisia yhteistyömalleja.
Lue lisää yhteistyömahdollisuuksista >
Kemianluokka Gadolin tarjoaa konsultointia, vierailuita, toiminnallisia työpajoja, uusien työohjeiden kehittämistä yhteistyössä eri tahojen kanssa, luentoja, tapahtumia, viestintää sekä paljon muuta.